Toinen viikkoni Australiassa

Toinen viikkoni Australiassa 

Tällä viikolla aloitin koulunkäynnin täällä Australiassa uudessa koulussani Chanel Collegessa, jossa käyn vuotta kymmenen joulukuuhun asti. Tammikuussa palatessani kesälomalta tulen olemaan vuodessa yksitoista. Kouluni on yksityinen katolinen `high school`, johon Australiassa sisältyvät vuodet 7-12. Tällä viikolla oli katolisen koulutuksen viikko, mikä korosti suuresti sitä, että kouluni on katolinen. Meillä oli kaksi aamunavausta, joihin sisältyi niin sanottu pieni messu. Yhdellä lounastunnilla uskonnon luokallani oli messu, johon piti osallistua. 

Koulussa olen saanut kavereita ja tutustunut moniin uusiin ihmisiin. Koulunkäynti on erilaista ei vaan katolilaisuuden takia vaan, koulupuvun takia, muiden ulkonäköön liittyvien rajoituksien, koulutuntien pituuden, taukojen ja lounaankin ansiosta. Lounas kuuluu tuoda itse joka päivä tai ostaa koululta jotain, koulupuku täytyy olla joka päivä sekä koulussa hiukset pitää olla koko ajan kiinni ja meikkiä ei kuulu käyttää. Kuljen kouluun itsenäisesti bussilla, mikä on samanlaista kuin kouluun meno kotonakin, joinakin päivinä saatan myös saada kyydin kouluun. Päivät ovat olleet väsyttäviä, mutta olen viihtynyt koulussa. Tunnen myös sopeutuneeni ilman ongelmia ja ihmiset ovat olleet todella ystävällisiä ja avuliaita. 


 


Viikolla en tehnyt paljon mitään muuta kuin yhtenä päivänä näin toisen vaihto-oppilaan Majun kanssa läheisessä puistossa. Perjantaina aamulla puoli seitsemältä aamulla alkoi ensimmäinen rotary kokoukseni. Se oli aamupala kokous, minulle oli järjestetty pieni lahja, koska rotarit olivat kuulleet että olin lähtenyt vaihtoon vain päivä ennen syntymäpäivääni. Kaikki olivat hyvin mukavia ja esittelin itseni heille muutamalla sanalla. Tarkoituksena on, että esittelen itseni laajemmin dia esityksen avulla myöhemmin.  Illalla menin Sherylin kanssa Symphony under stars nimiseen tapahtumaan, jossa kuuntelimme ulkona Queenslandin sinfonia orkesteria ja pidimme piknikin. 

   

Lauantaina menin aamupalalle Majun, hänen host-siskonsa Claran ja Claran uinti kavereiden kanssa. Aamupalan jälkeen menimme elokuviin katsomaan uuden version  leijonakuninkaasta. Elokuvan jälkeen menin kotiin ja lepäilin vain muutaman tunnin. Kävin myös ulkoiluttamassa host-perheeni koiraa. Illalla menimme Sherylin kanssa katsomaan viimeistä koripallojoukkueen kotipeliä. 


Sunnuntaina aamulla yhdeksän aikoihin Helen, jonka on tarkoitus olla kolmas host äiti, ja Maju tulivat hakemaan minua. Menimme läheisen alakoulun markkinoille pyörähtämään ja sitten kasvitieteelliseen puutarhaan lounaalle. Sen jälkeen Sheryl haki minut ja Majun Helenin luota ja me menimme satamaan, jossa oli myös markkinat rantaa vierailevan risteilyaluksen takia. Illemalla Sherylin sisko ja tämän lapset tulivat käymään. 


Minulla oli siis aika tekemisen täyteinen viikonloppu, joten päätin tehdä blogin myös tästä viikosta, kun oli kerran jotain kerrottavaa. Kirjoittelen taas, kun tulee lisää jaettavaa. Viihdyn edelleen todella hyvin ja koti-ikävä ei ole missään kohtaa yltynyt liialliseksi. Nyt valmistaudun alkavaan viikkoon ja toivon, että se on yhtä hyvä kuin ensimmäinenkin.

















Kommentit

  1. Kiva lukea kuulumisiasi. ❤ Aiemmin lähettämäsi kuvatkin saa selityksensä tässä lukiessa. 👍 T. Kristiina

    VastaaPoista
  2. Kiitos viesteistäsi. Saitko muuten meiltä mukaasi rotaryviiriä tuliaisena paikalliselle klubille?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viimeinen Blogi

Viimeinen viikko lomaa

Ensimmäiset kaksi viikkoa uudessa host perheessä